Kohti uutta tempausta Kuopiossa

21.1.2010 at 16:38 Jätä kommentti

Kuopion Porkkanamafian ensimmäinen tempaus syksyllä 2009 Ravintola OSiin tuotti kaikkiaan 589 euroa. Kun summaan lisätään ravintolan lupaama ylimääräinen osuus, niin energiatehokkaisiin tekoihin saatiin kerättyä kaikkiaan 883 euroa.

Ravintolan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen summa päätettiin ensisijaisesti sijoittaa uuteen viinikaappiin. Vanha viinikaappi oli hurja energiasyöppö, jonka ovi pysyi vaivoin kiinni tyhjän juomakorin avulla.

Uusi viinikaappi maksoi 490 euroa. Energia-asiantuntija Mervi Weckström-Räisäsen mittausten mukaan uusi kaappi maksaa itsensä takaisin sähkölaskun säästöinä puolessatoista vuodessa! Jäljelle jäävällä rahalla ravintola hankkii vessoihin liiketunnistimet ja vaihtaa kylmäkalusteiden kuluneita tiivisteitä uusiin. Aiheesta on lisää Kuopion kaupungin tiedotuslehti Kuopiossa.

Seuraavaa porkkanatempausta pitäisi päästä suunnittelemaan piakkoin. Alustava idea on tempaista keväällä terassikauden alkaessa sellaiseen kohteeseen, joka tavoittaisi myös opiskelijat helposti. Vapaaehtoisia puuhaihmisiä kaivataan siis joukkoon mukaan!

Kiitokset teille kaikille onnistuneesta syksyn tempauksesta ja tervetuloa mukaan kevään toimintaan!

Kategoria/t: uutiset. Avainsana/t: .

Porkkanamafia Twitterissä Helsingin kuulumisia: Semifinalissa loistavat ledit, Kotikonnun loppuselvittely siirtyi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Tilaa kommenttien RSS-syöte


Syötteet

Twitter

RSS Jaiku

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Kategoriat


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.