Avainsanaan ‘uutinen’ liitetyt artikkelit
Semifinalista tulee Suomen ensimmäinen led-valoja hyödyntävä rockklubi
Jatkossa helsinkiläisessä Semifinalissa esiintyvät bändit pääsevät aivan uudenlaiseen valokeilaan eli ledien alle. Taustalla on Porkkanmafian kesäkuinen tempaus Tavastia-klubille. Tapahtuman ansiosta nyt käytetään noin 10 000 euroa Tavastian yhteydessä olevan, tilaltaan pienemmän Semifinalin uudenaikaisiin ledeihin.
Valomies Antti Kuivalaisen mukaan led-valojen käyttöönotto tuo selvästi entistä parempaa valaistusta Semifinaliin. Fiiliksen ja näyttävyyden lisäksi paranee myös ympäristöystävällisyys.
“Uusi järjestelmä kuluttaa laskujemme mukaan kokonaisuudessaan yhden illan aikana maksimissaan yhtä paljon energiaa kuin yksi vanha valaisin tähän asti eli noin 480 wattia. Semifinalissa on tilanteesta riippuen nykyisin käytössä 10-12 heitintä. Ledien myötä valaistuss
ähkön tarve tulee tippumaan jopa alle kymmeneen prosenttiin entisestä.”
Vähemmän jätettä
Led-valaisimiin ei myöskään tarvitse vaihtaa polttimoita, kuten vanhoihin valaisimiin.
“Ongelmajätettä ei kerry lähellekään samanlaista vuorta. Samalla säästyy työntekijöiden aikaa.”
Jätemäärää vähentää myös valaisinten pieni koko ja pitkä käyttöikä: samat ledit voisivat teoriassa olla Semifinalissa vielä vuosikymmenienkin päästä.
Ledit eivät tuota lämpöä, joten ne ovat paloturvallisempia. Semifinalin isäntä Tomi Hämäläinen naureskelee, että lämmön poistumisesta on yksi haitta.
“Muusikot eivät joudu hikoilemaan samaan tapaan kuin ennen!”
Hämäläinen arvostaa järjestelmässä sen helppokäyttöisyyttä ja entistä hienompia valaistuksia.
“Täällä saattaa olla töissä vain yksi työntekijä, jonka pitää kaiken muun ohella hoitaa valotkin. Pienikokoiset valot eivät vie tilaa lavalta ja muusta toiminnasta, mutta silti niillä voi luoda erilaisia tunnelmia kunkin bändin tyylin mukaan.”
Jo tänä vuonna tosikäyttöön
Semifinal toimii siis myös led-valaistuksen testipaikkana. Monella artistilla kiertää oman kaluston mukana myös ledejä, mutta aiemmin yksikään suomalainen rockklubi ei ole vaihtanut lavavalaistustaan kokonaan ledeihin.
Semifinal säilyttää varalla myös vanhan, 16 vuotta palvelleen valojärjestelmän.
“Led-valoja tullaan testaamaan tositoimissa todennäköisesti aivan lähiaikoina. Jos ja kun kokemukset siitä ovat niin hyvät kuin uskallan odottaa, Semifinal siirtyy led-aikaan viimeistään joulukuussa”, Tomi Hämäläinen kertoo.
Porkkanamafia järjesti tempauksen Tavastialla tiistaina 9. kesäkuuta. Useamman bändin keikan sisältäneeseen iltaan myytiin 10 euron hintaisia lippuja 613 kappaletta. Lisäksi tapahtuman tuomasta baarin lisämyynnistä saatiin tuottoja. Tavastian toimitusjohtajan Juhani Merimaan päätöksellä tempauksen kokonaispotiksi määriteltiin noin 10 000 euroa.
Kuvassa led-valojen testausta Semifinalissa viime viikolla.
Lisätietoja:
Semifinal, Tomi Hämäläinen, 050-505 8377, tomi.hamalainen(at)tavastiaklubi.fi
Valomies Antti Kuivalainen, 044-508 4004
Porkkanamafia, Ilkka Hannula, 040-8380960, ilkka.hannula(at)gmail.com
Porkkanamafia tempaisee perjantaina ruokakaupoissa Tampereella ja Helsingissä
Porkkanamafia kohdistaa ensi kertaa Suomessa tempauksensa päivittäistavarakauppaan perjantaina 9. lokakuuta.
Kilpailutuksen perusteella kohteiksi on valittu K-Market Kotikontu Helsingin Rautatieaseman asematunnelissa ja K-market Tullintori Tampereella.
Kauppiaat ovat sitoutuneet sijoittamaan täydet sata prosenttia tempauksen tuomasta lisämyynnistä energiatehokkuuden parantamiseen omassa myymälässään. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kylmälaitteiden parantamista, henkilöstön koulutusta tai vaikkapa elintarvikevalikoiman suuntaamista vähähiilisemmäksi.
Porkkanamafia kutsuu tekemään viikonloppuostokset kauppaan, jossa hankinnat menevät ympäristön hyväksi. Luvassa on myös porkkanamaisen riemukasta meininkiä. Helsingin Kotikontu on avoinna klo 7-22 ja Tampereen Tullintori klo 7-21. Tempauksessa huomioidaan koko päivän myynti.
Lisätietoja ja ilmoittautumisen ilmaisut Facebookissa: Tampere ja Helsinki.
Tempaus on osa ensi viikolla vietettävää Motivan järjestämää Energiansäästöviikkoa.
- – -
Porkkanamafia tarjoaa tavallisille kuluttajille konkreettisen tavan toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Positiivinen julkisuus ja lisääntyneet tulot toimivat yrityksille kannustimina muuttaa toimintaansa ympäristöystävällisempään suuntaan. Porkkanamafian tarkoituksena ei ole lisätä kulutusta, vaan kannustaa yrityksiä energian tehokkaampaan käyttöön.
Porkkanamafian ensimmäinen tempaus järjestettiin Helsingissä syyskuussa 2008. Vuoden aikana toiminta on vapaaehtoisten ja innokkaiden ihmisten voimin levinnyt ympäri Suomen.
Lisätietoja:
Tampereen Porkkanamafia, Toni Paju, puh. 050-322 6263, toni.paju(AT)uta.fi
Helsingin Porkkanamafia, Ilkka Hannula, puh. 040-838 0960, ilkka.hannula(AT)gmail.com
Motiva Oy / Energiansäästöviikko, Kirsi Gimishanov, 040-4808223, kirsi.gimishanov(AT)motiva.fi
Porkkanamafian kasvisbrunssi keräsi sankan joukon herkuttelijoita
Viime sunnuntaina Porkkanamafia kutsui kansaa kasvisbrunssille Lasipalatsin aukiolle Helsinkiin. Ja kansaahan saapui: parisataa ensimmäistä ehti saada annoksen, joka sisälsi mm. tuorekurkku-valkosipulicreme-shotin ja haudutettua punajuurta pistaasin varjossa.
Maut keräsivät kiitosta ja tunnelma oli suorastaan herkullisen hilpeä, kiitos kaikille osallistuneilla ja myös niille, jotka tällä kertaa jonottivat turhaan eivätkä päässeet nauttimaan ruuasta.
Samalla Porkkanamfia juhlisti yksivuotista toimintaansa Suomessa.
Isot kiitokset kuuluvat myös mukana olleille kokeille ja yrityksille. He olivat aidosti sydämellä mukana tekemässä vähäisen hiilijalanjäljen jättäviä ruokia, joissa pääsevät esiin kotimaiset raaka-aineet.

Ruokien takaa löytyi joukko alan huippuammattilaisia, kuten maailman ainoa Michelin-tähditetty kasvisravintoloitsija Pietro Leemann (kuvassa vasemmalla), joka puhui lauantaina Dodo ry:n järjestämässä Megapolis 2024 – Hyvän ruoan kaupunki -tapahtumassa.
Videolla Porkkanamafian Saija-Riitta Sadeoja on haastateltavana YLEn ruotsinkielisiin uutisiin.
Tapahtuma rahoitettiin lauantai-iltana järjestettyjen Porkkanamafia <3 Megapolis -bileiden lipputuotoilla.
Tsekkaa myös Hesarin kuva ja juttu.
Porkkanamafia kiittää brunssille osallistuneita ja tietysti brunssin mahdollistaneita henkilöitä ja yrityksiä:
Tapahtuman innoittaja ja suojelija: Pietro Leeman
Menun suunnittelu: Henri Penttinen ja Jyrki Sukula
Kokit: Henri penttinen, Robert von Bell ja Pasi Molberg
Toteutus: Kaisa Merz, Aino Rouvinen ja innokkaat vapaaehtoiset
Mukana olivat:
Kaikilla Mausteilla
Ravintola Lasipalatsi
Ravintola Juttutupa
Ravintola Kuurna
Ravintla Graniittilinna
Lentävä Lehmä
Luomutila Petri Sinkkonen, Sodankylä
Teksti ja kuva: Mari Koo
Porkkanamafia <3 Megapolis 2024 – paljon hienoa ensi viikonloppuna
Porkkanamafia juhlii yksivuotista taivaltaan Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä Vanhalla ylioppilastalolla ensi viikonloppuna.
Varsinainen juhlinta hoituu iltabileissä. Livenä nähdään sekä legendaarinen elektrobändi Op:l Bastards että multi-instrumentalisti Jimi Tenor. Muusta musiikista ja tanssikansan takuuvarmasta viihdyttämisestä vastaavat hurjasti mainetta niittäneet TopBillin DJs!
Illan lippu maksaa 8 euroa. (Tapahtuma Facebookissa.)
Biletuotoilla vähähiilinen brunssi sunnuntaina klo 11-13
Tällä kertaa tuotoilla tehdään aikaisempaa välittömämmin hyvää. Lipputuloilla maksetaan vähähiilinen sunnuntaiaamun gourmet-brunssi Helsingin keskustassa. Siitä vastaavat maailman ainoa Michelin-tähden omaava kasvisravintoloitsija Pietro Leemann ja Jyrki Sukula runsaan vapaaehtoisporukan kera.
Ruokaa tarjotaan niin kauan kuin sitä riittää, alkaen klo 11. (Tapahtuma Facebookissa.)
Seminaari lauantaina klo 12-13
Yksivuotisen taipaleen pohdinta starttaa lauantaina heti klo 12. Tällöin Vanhan ylioppilastalon kakkoskerroksessa Tiedekuntasalissa käynnistyy miniseminaari, jossa on puhumassa mm. akatemiatutkija Mika Pantzar. (Tapahtuma Facebookissa.)
Tule, osallistu, pohdi, juhli ja nauti Porkkanamafian mukana!
Yksivuotias Porkkanamafia juhlii lauantaina 26. syyskuuta Vanhalla ylioppilastalolla
Porkkanamafia on Suomessa toiminut vuoden, ja on siis syytä juhlistaa menestyksekästä yksivuotista!
Tapahtumapäivä on lauantai 26. syyskuuta, paikkana Vanha ylioppilastalo eli siis Porkkanamafia viettää päivän Megapolis 2024-tapahtuman yhteydessä.
Porkkanamafian päivä käynnistyy miniseminaarilla, jossa pohditaan Porkkanamafian mennyttä vuotta ja nykykuluttajan elämää. Seminaari alkaa klo 12 Vanhan yläkerrassa Tiedekuntasalissa.
Puhujat ovat:
- tutkija Petri Kola, TaiK & Porkkanamafia: “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”
- akatemiatutkija Mika Pantzar: “Pelkkä porkkana ei riitä”.
- kuluttajaekonomisti Mari Koistinen, Porkkanamafia ja Kulutusjuhla ry: “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin”
Tämän jälkeen päivää kannattaa jatkaa Megapoliksen erittäin mielenkiintoisen ohjelman parissa: teemana on “Hyvän ruoan kaupunki”, joka tietysti sopii mainiosti yhteen Porkkanamafian toiminnan kanssa.
Lisätietoja miniseminaarista antaa Mari Koistinen, mari.koistinen(at)gmail.com, puh. 050-5526 577.
Illalla Porkkanamafia <3 Megapolis -klubilla mukana mm. Jimi Tenor
Illalla sitten laitetaan biletys kunnolla käyntiin Porkkanamafia <3 Megapolis -klubilla.
Musiikista vastaa erittäin hieno kattaus:
- Jimi Tenor Solo
- Op:l Bastards
- Top Billin DJs
Liput 8 euroa, ja Porkkanamafian tavanomaiseen tapaan tuloilla tehdään hyvää.
Tervetuloa siis viihtymään ja juhlimaan Porkkanamafian mukana!
Porkkanamafia tempaisee tuulivoiman puolesta koko Suomen voimin (tiedote)
Kuluttajien joukkovoimaan perustuvia tempauksia järjestävä Porkkanamafia on nyt mukana lisäämässä suomalaista tuulivoimaa. Sähköyhtiöitä kilpailuttavaan, kansalliseen tempaukseen voi osallistua Ilmastomaajoukkue.fi -sivuilla.
Ilmastomaajoukkue-kampanjan rakentavat Porkkanamafia ja Ilmastotalkoot. Suomi-Ruotsi -kamppailussa on tavoitteena on kiriä kiinni Ruotsin etumatkaa päästötalkoissa ja lisätä tuulivoiman käyttöä Suomessa.
Porkkanamafia tempaisee nyt ensimmäistä kertaa koko Suomen laajuudelta. Tätä ennen Porkkanamafian tempaukset ovat kohdistuneet eri kaupunkien yksittäisiin yrityksiin.
Tuulisähkön kilpailutus on nyt helppoa
Tempaukseen liitytään täyttämällä netissä yksinkertaiset tiedot. Ilmastokampanja kilpailuttaa sähköyhtiöitä ja valitsee sen, joka on valmis kehittämään toimintaansa eniten.
Tietonsa jättämällä kuluttaja sitoutuu vastaanottamaan tarjouksen valitulta sähköyhtiöltä. Jo nyt, puskaradion ja Facebookissa sekä muualla netissä levinneiden viestien kautta, Ilmastomaajoukkueeseen on liittynyt jo lähes 900 kuluttajaa ympäri Suomea.
Sähköyhtiön valinnan tekee syksyllä raati, jonka puheenjohtajana toimii Sitran energiaohjelman johtaja Jukka Noponen. Muita jäseniä ovat mm. Porkkanamafian energia-asiantuntija Ilkka Hannula, laulaja Anna Puu ja Tavastian johtaja Juhani Merimaa.
”Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa ja siten ympäristöystävällinen tapa tuottaa sähköä. Lisäksi jokainen tuulesta tuotettu kilowattitunti korvaa saastuttavampaa, Suomessa yleensä kivihiilestä tuotettua sähköä”, Ilkka Hannula toteaa.
”Mitä enemmän tuulisähköä ostetaan, sitä enemmän sitä siis myös rakennetaan. Porkkanamafian tempaus kerää yhteen suuren joukon kuluttajia, joiden yhdistetyllä neuvotteluvoimalla voidaan vaikuttaa energiantuotannon rakenteisiin. Samalla osoitetaan, että suomalaiset ovat kiinnostuneita kehittämään kotimaista energiantuotantoa ympäristön kannalta kestävämmälle pohjalle.”
Porkkanamafia kokoaa kuluttajat
Porkkanamafia kerää kuluttajat yhteen ja kilpailuttaa yrityksiä energiatehokkuudestaan. Kulutus ohjataan parhaan lupauksen tehneeseen yritykseen.
Porkkanamafia järjesti ensimmäisen tempauksensa viime syyskuussa helsinkiläisessä ravintola Juttutuvassa. Sen jälkeen toiminta on levinnyt ympäri Suomen, ja esimerkiksi Tampereella on järjestetty useita tapahtumia. Porkkanamafialaisten paikallisryhmiä on mm. Jyväskylässä, Oulussa, Lahdessa, Mikkelissä, Rovaniemellä, Joensuussa, Kuopiossa, Savonlinnassa ja Turussa.
Tempauksiin on osallistunut yhteensä tuhansia ihmisiä, ja tapahtumien tuotoilla on pienennetty useiden yritysten energiankulutusta.
Viimeisin Helsingissä järjestetty tempaus keräsi yli 600 henkeä Tavastialle 9. kesäkuuta. Illan tuotolla parannetaan Tavastian valaistuksen energiatehokkuutta.
Ilmastotalkoot on Suomen suurin ilmastokampanja. Sen tavoitteena on kertoa suomalaisille, mitä kaikki jo tekevät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastotalkoissa on mukana lukuisia organisaatioita ja yhteistyökumppaneita.
Lisätietoja:
Ilmastomaajoukkueen Facebook-ryhmä
Energia-asiantuntija Ilkka Hannula, puh. 040-838 0960
Tavastiasta tehdään tiistaina energiatehokkaampaa
Metro Liven juttu paljastaa, että Tavastia lämpenee ihmisenergialla. Valaistukseen yleisö ja esiintyjät eivät kuitenkaan voi tuottaa virtaa:
“Suomen legendaarisin keikkapaikka Tavastia parantaa omaa maailmaansa: klubille hankitaan lipputuloilla vaiheittain uudella led-tekniikalla toimivat, entistä energiatehokkaammat valot.
– Vaikka kohdevalot ovat kerrallaan päällä vähän aikaa, ne ovat energiasyöppöjä, johtaja Juhani Merimaa linjaa.
Valaistussuunnitelman tekee alan guru Mikki Kunttu. Konsertissa, josta lipputulot kerätään, soittavat esiintyjät ilmaiseksi.”(Kuva: Metro Live/Marja Väänänen. Kuvassa Mari Koistinen (vas.), Markus Karlqvist, Juhani Merimaa, Olli Alanen, Riku Siivonen ja Saija-Riitta Sadeoja)
Porkkanamafian taustoja kertovaan osioon on päässyt livahtamaan pientä virheellisyyttä. Toisin kuin jutussa sanotaan, niin porkkanamafialaisia on myös mm. Itä-Suomessa, Lahdessa ja Rovaniemellä. Lisäksi ensimmäinen tempauskohde, Juttutupa, käytti pelkästään uuteen pakastimeen rahaa 4 000 euroa eli enemmän kuin pelkän tapahtuman tuoton, joka oli 3 700 euroa.
Tervetuloa siis Tavastialle tiistaina klo 19 alkaen: illan liveosuuden aloittaa Reino Nordin ystävineen, ja sen jälkeen lavan valtaavat Asa ja Regina. Liput kympin, ja ne kannattaa ostaa ennakkoon Tiketistä: niin on tehnyt jo moni muukin!
Tavastian tempauksesta puhutaan ensi tiistaiaamuna mm. Radio Helsingissä ja Bassoradiossa, joten pysykää kuulolla.
Lisäksi Porkkanamafia on esillä YleX Tänään -ohjelmassa keskiviikkona klo 12.20 alkaen.
Ilmastomaajoukkue laittaa tuulivoiman pyörimään
Porkkanamafia on mukana lisäämässä tuulivoimaa Suomeen Ilmastomaajoukkueessa. Samalla kyseessä on ensimmäinen kansallinen Porkkanamafian tempaus.
Ilmastomaajoukkueeseen liittyneet ovat mukana pyytämässä tarjousta tuulivoimasta siltä sähköyhtiöiltä, joka sitoutuu kehittämään toimintaansa tulevaisuudessa eniten.
Eli nyt toimimaan suomalaisen tuulivoiman puolesta: pistetään myllyt pyörimään tehokkaammin kuin Ruotsissa ja näytetään, että täälläkin halutaan pienentää päästöjä. Siis liity heti mukaan!
“Ilmastomaajoukkueen takana ei ole rahaa. Hommia tehdään talkootyönä. Ainoat asiasta hyötyvät tahot ovat ilmasto, sinä ja parhaan tarjouksen tekevä tuulivoima suomalaisille tarjoava yritys. Tässä tekstissä mainitut me olemme: Ilmastotalkoot, Porkkanamafia, N2 Laundry, Drum, Demos, Luxus, YleX, Nebula ja Taloustutkimus.”
Lisäys: HS.fi:n juttu Kumpi voittaa ilmastomaaottelun?
Jyväskylässä tempaistiin 4201 euroa energiatehokkuuteen
Jyväskylän Porkkanamafian ensimmäinen tempaus onnistui loistavasti: Mummin Pullapuodissa perjantaina 6.2. järjestetty tempaus tuotti lisätuloja peräti 4201 euroa.
Kahvilan kävijämäärä yli kaksinkertaistui tempauspäivänä omistaja-yrittäjä Timo Liposen arvion mukaan. Asiakkaita kävi tempauspäivänä arviolta noin 1500, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin normaalin perjantain kävijämäärä eli 600-700. Lisäksi moni työpaikka osallistui tempaukseen tilaamalla pullat suoraan työpaikalle tempauspäivänä.
Koko päivän kestäneen tempauksen tuottama lisämyynti käytetään kokonaisuudessaan yrityksen energiatehokkuuden parantamiseen. Kohteena tulee todennäköisesti olemaan ainakin vanhan, energiasyöpön pakastimen uusiminen. Toteutettavista toimenpiteistä sovitaan tarkemmin ympäristö- ja energia-asiantuntijoiden (Keski-Suomen Energiatoimisto ja JAPA ry) kanssa, ja Porkkanamafia myös valvoo toimien toteuttamista.
Jyväskylän Porkkanamafia ja Mummin Pullapuoti kiittävät kaikkia tempaukseen osallistuneita!
Lisätietoja:
Jyväskylän Porkkanamafia: Sari Asikainen (050 326 6845, sariasikainen[at]gmail.com) tai Kati Kankainen (0400 361 365, kati.kankainen[at]jkl.fi)
Mummin Pullapuoti: yrittäjä Timo Liponen (0400 646 145, mummi[at]mumminpullapuoti.fi)
- – -
Muutamia kuvia tapahtumasta esimerkiksi Halo Efektin blogissa.
Mikael on koonnut mm. tapahtumasta julkaistuja juttuja.
Porkkanamafia suuntaa Vantaalle elokuviin 7. helmikuuta
Porkkanamafia järjestää pääkaupunkiseudulla nyt toisen tempauksensa. Tällä kertaa kohteena on Vantaan Tikkurilasta löytyvä elokuvateatteri Bio Grand. Lauantaina 7. helmikuuta kannattaa siis suunnata leffaan!
Lipputuotto menee energiansäästötoimiin, kun päivän näytösten yhteenlaskettu katsojamäärä rikkoo 300 kävijän rajan.
Illan pääelokuva on kyseisen viikon ns. ykkösleffa Suomessa eli Tom Cruisen tähdittämä Operaatio Valkyrie. Muitakin leffoja on toki tarjolla, ohjelmisto tarkentuu myöhemmin.
Tilaisuutta varten on perustettu oma Facebook-ryhmä: ilmoittaudu sinne ja kutsu myös kaverisi mukaan!
Lisätietoja Porkkanamafian puolelta: kimmo.lohman (at) kolumbus.fi
Aiheesta juttua myös HS.fi:ssä.
- Mari Koo

Viimeisimmät kommentit