Porkkanamafia <3 Megapolis 2024 – paljon hienoa ensi viikonloppuna

20.9.2009 at 23:04 1 kommentti

Porkkanamafia juhlii yksivuotista taivaltaan Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä Vanhalla ylioppilastalolla ensi viikonloppuna.

Varsinainen juhlinta hoituu iltabileissä. Livenä nähdään sekä legendaarinen elektrobändi Op:l Bastards että multi-instrumentalisti Jimi Tenor. Muusta musiikista ja tanssikansan takuuvarmasta viihdyttämisestä vastaavat hurjasti mainetta niittäneet TopBillin DJs!

Illan lippu maksaa 8 euroa. (Tapahtuma Facebookissa.)

Biletuotoilla vähähiilinen brunssi sunnuntaina klo 11-13

Tällä kertaa tuotoilla tehdään aikaisempaa välittömämmin hyvää. Lipputuloilla maksetaan vähähiilinen sunnuntaiaamun gourmet-brunssi Helsingin keskustassa. Siitä vastaavat maailman ainoa Michelin-tähden omaava kasvisravintoloitsija Pietro Leemann ja Jyrki Sukula runsaan vapaaehtoisporukan kera.

Ruokaa tarjotaan niin kauan kuin sitä riittää, alkaen klo 11.  (Tapahtuma Facebookissa.)

Seminaari lauantaina klo 12-13

Yksivuotisen taipaleen pohdinta starttaa lauantaina heti klo 12. Tällöin Vanhan ylioppilastalon kakkoskerroksessa Tiedekuntasalissa käynnistyy miniseminaari, jossa on puhumassa mm. akatemiatutkija Mika Pantzar. (Tapahtuma Facebookissa.)

Tule, osallistu, pohdi, juhli ja nauti Porkkanamafian mukana!

Advertisements

Entry filed under: uutiset. Tags: , , , .

Yksivuotias Porkkanamafia juhlii lauantaina 26. syyskuuta Vanhalla ylioppilastalolla Porkkanamafian kasvisbrunssi keräsi sankan joukon herkuttelijoita

1 kommentti Add your own

  • […] Porkkanamafia juhlii ensimmäistä vuottaan ensi viikonloppuna Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Lauantai alkaa klo 12 seminaarilla, jossa puhumassa mm. akatemiatutkija Mika Pantzar ja allekirjoittanut. Illalla Porkkanamafia järjestää Vanhalla bileet, joiden tuotolla tarjoillaan seuraavana päivänä Kolmen sepän patsaalla brunssi alkaen klo 11. Tapahtumatiedot löytyvät myös Facebookista. (Mari Koo) Jaa kirjoitus: […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Feeds

Twitter

RSS Mainintoja blogeissa

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Jaiku

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Kategoriat


%d bloggers like this: